Pää on täynnä mustia ajatuksia
luikersivat korvasta sisään
tuntuvat aivoissa kuin liian pitkään keitetyltä spagetilta joka vaivalloisesti liikkuu eteenpäin
Muuta muisteltavaa ei ole kuin viime kesä, joka toi minut eloon. Jäin yksin pimeyteen kun muut jatkoivat valossa eloaan, paahtoaan. Talvi suikertaa sisälle ovista ja ikkunoista.
Tänään sinä koetit katsoa silmiin mutta minä väistin katsetta ja väistin sinua ja tuijotin varpaita ja seiniä koska en uskalla olemassa. Helvetti sentään
Pimeydestä olisi luultavasti poispääsy nimeltä Kallion lukio. Uudet ihmiset kuitenkin pelottavat ja samalla ihastuttavat. Pidän siitä kun saa luoda kokonaan uuden itsen (tai tuoda esille sen oikean itsensä heti kättelyssä) eikä tarvitse loputtomasti tasapainoilla epämääräisten roolien kanssa joista ei itsekään tiedä. Tein virheen, loin väärän kuvan alussa, ja nyt se kaivertaa minua sisältä. Onneksi elämää voi kuitenkin aina muuttaa! Langat ovat minun käsissäni, eivät kenenkään muun. Ei tässä hätää ole.
Yksinäisyys on myös hyvä ja herättelevä tunne. Tahdon tottua olemaan yksin, tahdon oppia olemaan kokonainen, oma ihmiseni. Siihen on kaikki edellytykset, mutta kummasti mieli lähtee etsimään täyttöä omille vajauksilleen muista ihmisistä ja heidän piirteistään, kun sitä voisi olla täysinäinen jo ihan itsessään.
