Kissoja katoin keltasesta pörssistä

ja kävelin päin tiiliseinää,

mut kaikki aika ok tänään. Oli peittoihin kietoutunut viikonloppu, makoiltiin ja putoiltiin sängystä. Hymyilin kun oot niin kiva. Otin kuvia kynttilänvalossa, niistä tuli lähinnä mustaa mutta sun kulmakarvat erottui ja jollain tapaa ne oli kivoja. 

On ikävä jonnaa ja kesää. Nyt istun omassa sännyssä ja on vähän kylmä ja kolkko. Mietin sitä ku valitin Pariisissa et on liian kirkasta, ja Riva del Gardassa sitä että on liian kuuma. No, nyt on liian...kuolema?
 Syksy toistaa itseään joka vuosi enkä enää jaksais mutta myönnyn, annan sen viedä, joka vuosihan tää on käytävä ja itkettävä, et vois olla taas keväällä onnellinen. Koht taas alan varmaan juomaan kaljaa, vaikken siit tykkää.

Ajattelin, et sit kun saan oman kämpän, niin voisin ripustaa joka paikkaan led-valoja, eikä haittais vaikka ne olis vähän vääränvärisiä. Ja et vaikka olis aina makaronia ruoaksi niin ois aina valkoviiniä kaapissa. 

Yritän valita asuinpaikkaa sillä tavalla että mun kaverit jaksais tulla sinne aina.
Näen unia missä sovitaan menneisyyden ihmisten kanssa, et kaikki on hyvin eikä tarvii enää olla loukkaantunut ja vihainen. Niistä on tullut pikku lampaita ja silittelen niiden pörröisiä päälakia. Anteeksianto kaikille ja kaikelle auttaisi mua elämään eteenpäin

How to manage life when you don't exist

Kovin väsynyt, peloissaan, en jaksa luottaa, ja aina iltaisin kun se toinen on jo nukahtanut mietin pitkään että miten kysyisin, mutta se höpisee unissaan enkä halua sitä herättää.

Junassa kirjoitin pahoja sanoja kirjaan. Vastapenkin nainen kutsui käsialaani kauniiksi ja siitä tuli jotenkin surullinen olo.  

Äiti sanoi, että minussa on sisällä hurjasti rakkautta, että olen herkkä ja huomaan enemmän asioita kuin muut. 

Ehkä siksi etten oikein elä itsessäni, elän siinä välitilassa joka on kehoni ja muun maailman välillä. Sieltä minä tarkkailen maailmaa, teen havaintoja, unohdan olla oma itseni sillä sellaista ei oikein ole. Ehkä siksi on vaikeaa olla sinun kanssa tai muidenkaan. Joudun välitilasta itseeni ja huomaan ettei minua ole. Osaan elää vain muiden kautta?