olen ollutkin onnellinen

Minä kävin Tukholmassa. Laivalla laivailin sinne ja takaisin. Oli suhteellisenkohtuullisen aurinkoista ja oranssia. Se teki päivästä erityisen. Matkalla tapasin myös sveitsiläisiä ja australialaisia, mikä oli suhteellisenkohtuullisen siistiä. Yhden asian oivaltaminen oli myös siistiä:

Ihmiset joiden välistä kävelen joka päivä ovat hirvittävän tekopyhiä ja teennäisiä. En kestä olla seurassa, jossa jokainen ajattelee hiljaa pään sisällä:
onko  tuo tarpeeksi cool, voimmeko puhua sille?
Näytänkö tarpeeksi elämään kyllästyneeltä? Onko outfittini tarpeeksi mustanharmaa?

Siis päätin: päästä irti. Kun minä en tarvitse heitä mihinkään, eivätkä he tarvitse minua mihinkään. Minun on hyvä olla näin, hyvien rakkaiden ihmisten kanssa. En halua jokapäiväistä pahaa mieltä ja epävarmuutta! -miksi siis hakeutuisin sellaiseen seuraan?

Tyytyväinen voi olla, kun  antaa turhien mieltäpainavien asioiden leijua tuulen mukana tiehensä ja keskittyy siihen, mikä on olennaista ja mikä tekee itsen iloiseksi. Kukaan ei tule käskemään sinua olemaan onnellinen, vaan se on sinusta itsestä kiinni. Mielikuvissa on kaikki; voi olla onnellinen, vaikka makaisi olohuoneen lattialla. Pään sisällä  on ääretön maailma.

Olen ollut(kin!) viime aikoina onnellinen. Olen saanut haleja ja uusia ystäviä. Tomaatit, paprikat ja pavut ovat itäneet ja ovat nyt pieniä elämänhaluisia taimia. Se on ehkä parasta, mitä tällä hetkellä on. Katsoa miten taimet kurottavat kohti aurinkoa.

Kaipaan spontaaniutta. Tyyppiä, jonka kanssa
kiivetä hylättyyn torniin
kävellä radanvarsia yöllä
mennä kasvitieteelliseen puutarhaan
kavuta puuhun
liftata Tromssaan
uida tunturijärvessä
ja niin edelleen...
nauraa ja syödä kirsikoita.