kipuiseja

Oon saanut olla tosi pitkään yksin. Sinä aikana oon harrastanut erinäisiä kertaan päättyneitä liikuntalajeja, syönyt avokadoa salaatissa (mutta myös nutellaa purkista) ja miettinyt itseäni paljon. Millainen olen, millainen haluaisin olla. Luulin tuntevani itseni läpikotaisin, mutta sitten kun en enää ollutkaan yksin. Kun löysin mut makaamasta sohvalla sun kainalossa ja huomasin miten mun jalat tärisee ja hankaa kun ei voi muuten purkaa ahdistusta. Minussa on suuria kipuja, mutta en näe niitä. Sinä olet minä, miksi tuntuu pahalta olla sinun lähelläsi? Oon varmaan vaan joku jättiläismäinen haava, joka kirvelee jatkuvasti ja kivistää. Jos tulet liian lähelle, haavani ei saa henkeä enkä minäkään. Pitäisi pyytää sinua odottamaan kaksi viikkoa, vetäytyä luolaan parantelemaan
'
mutta silti, sinä olet minä. En voi uskoa että olet olemassa ja haluat kävellä kanssani ja käydä siwassa ja uimassa. Aika kivaa.